Unohtuneita tapahtumia
Syy 17. 2011 - sisukas
Usein jää monta kivaa asiaa kirjoittamatta, enkä enää sitten kehtaa viikkojen päästä laittaa. Mutta päätin, että nyt kirjaan tällaisen sekalaisia sattumia reilu kuukauden ajalta. Aloitetaan kuitenkin ajankohtaisesta.

Tässä kirjoittaessani pistelen tällaista salaatti-iltapalaa. Salaattikastikkeeksi on rantautunut perheeseemme ravintoarvoiltaan öljyjen kuningas, kylmäpuristettu avokadoöljy.
Vasen kylkeni on hemmetin kipeä. Kävin eilen kaverin kanssa Espoon keskuspuistossa ajamassa 1.15 min (+ 30 min matkat) latupohjilla ja poluilla ihan pilkkopimeässä. Hyvät lamput oli. Kunnes omani sammui. Tiesin akun virran vähyyden ja mulla oli vara-akku, joka ei sitten ollutkaan latingissa
Oltaisiin varmaankin ajeltu vielä tunti kauemmin, mutta toisaalta tuossa lenkin loppupuolella kaaduin pikkuisella metsäpolulla vasemmalle kyljelle, varmaan liukas juuri renkaan alla. Kylkeen ei tullut mustelmia, mutta on kivulias - kuhan ei olisi mitään pahempaa. Rauhaksiin en nyt voi oikein ottaa, kun huomen aamulla olen sopinut meneväni melomaan eli testaamaan kajakkiyksiköitä, sillä ne tulevat olemaan viikon päästä kisattavassa kauden vikassa seikkailukisassa X-Kaadossa melontakalustona. Lisäksi iltapäivällä on seuran triathlonuintitreeni, johon en kahdella ekalla kerralla ole päässyt. Viime viikon sunnuntaina oli siis Snow Flakes Seikkailu -kisa Oittaalla.
No näitä mielessä olleita asioita.
* Olin elokuun lopussa melomassa ystävieni Ainon ja Suvin kanssa Vantaanjoella ja löysimme taas pullopostin. Pakko kirjoittaa viesti tähän. Mukana ei ollut yhteystietoja, muuten olisin kyllä vastannut.
HEI
Olen Emmi. Asun suomessa. Pidä tanssimesta. Olen 10 vuotta. Minulla ei ole lemmikkejä. Pidän kaakaosta takan äärellä. Lähetaän usein pulloposteja, sinäkin voisit lähetellä pulloposteja.
Terveisin ihana Emmi
* Joitakin viikkoja sitten lähdimme ostamaan miehelle kumisaappaita. Sopivia ei löytynyt, mutta kävelimme Partioaitasta molemmilla uuden uutukaiset Salomonin Speedcross 3 maasto/seikkailukengät kainalossa. Vielä ovat kengät koeajamatta!

Löytyy pikanauhaa, heijastinta ja mikä tärkeintä: edellisistä malleista ilmeisesti parannettu ja toivon mukaan kestävämpi pohjakuviointi
* Tämän viikon tiistaina oli vuorossa vuoden eka yösuunnistus. Seikkailuparini kanssa juoksimme yhdessä 5,3 km radan, jossa 18 rastia. Tosi hyvä harjoitus ensi viikon kisaa varten. Toiveena on päästä myös tulevana tiistaina Lintuvaaraan Espoon yöhön. Hieno oivallus on kiinnittää Lupinen otsalampun pieni akku urheiluliiveihin taakse kiinni. Ei tarvitse erillistä akkuliiviä tai juoksureppua kanniskella
* Loppuun vielä yksi resepti. Tämä mustikkapiiras on oma mukaelma ja yhdistelmä useammasta muusta reseptistä. Olen yrittänyt muokata ohjeita kokeilemalla terveellisemmäksi lisäämällä mm. kokojyvää -> kuitua, vähentämällä sokeria (muuten vaan ja lisäämällä vanilja/vanilliinisokeria), käyttämällä perusohjeisiin nähden puolet enemmän marjoja ja kiinnittämällä huomiota rasvan laatuun. Tässä on maku ja terveellisyys kohdillaan <3
Maistuvin mustikkapiiras (Pellillinen)
Murutaikina:
8 dl jauhoja (4 dl vehnää, 2 dl sämpylä tms jauhoja, 2 dl kaura tms lesettä)
Kookosjauhetta (90 g = puoli pussillista)
Alle 2 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
150 g juoksevaa margariinia (esim. Culinesse Kevyt)Lisäksi pellille levitettävään (2/3) taikinaan:
1 kananmuna
2 dl kuohukermaa (tai 1,5 dl creme vanillaa ja tilkka maitoa)Täyte:
700 g rasvatonta maitorahkaa
2 kananmunaa
Alle 1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Reilu 500 g mustikoitaSekoita kuivat aineet keskenään ja lisää margariini. Ota taikinasta n. 1/3 erilliseen astiaan. Sekoita jäljelle jääneeseen (2/3) taikinaan muna sekä kerma (lisää tarvittaessa maitoa) ja levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Sekoita rahka, munat ja sokeri keskenään ja lisää mustikat. Levitä mustikkarahkaseos taikinan päälle. Murusta loppu (1/3) taikina piirakan pinnalle. (Jos käytät pakastemustikoita, ripottele niiden päälle 3 rkl perunajauhoja ennen rahkaseokseen lisäämistä.) Paista 185-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia (itse käytän kiertoilmaa).
Tällaisia ajatuksia tänään, toivottavasti selkäkipu selätetty viikon vaihtuessa!